Tietoliikenneratkaisut

Oikein mitoitetun tietoliikenneratkaisun avulla liiketoiminnallesi arvokas data liikkuu tietoturvallisesti oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

Yleiskatsaus

Mihin tietoliikenneratkaisuita tarvitaan? 

Tieto on kaiken liiketoiminnan kannalta avainasemassa. Tietoliikenneratkaisujen pääasiallinen tehtävä on varmistaa pilvipalveluiden sujuva käyttö ja taata täten arjen työn onnistuminen.

Nykyään kun lähes kaikki tieto luodaan, siirretään ja säilytetään sähköisenä. Etenkin etätyön ja digitalisaation aikakaudella toimivan tietoliikenteen merkitys korostuu. Tiedon kulku voi olla yllättävän mutkikas ja pitkä – joskus jopa toiselle mantereelle - mutta silti saumaton, eikä tavallisesti näy käyttäjälle mitenkään. Pahimmillaan kuitenkin yhteysongelmat, hitaus, tökkivät ja katkeilevat yhteydet aiheuttavat merkittäviä kustannuksia laskeneen tuottavuuden vuoksi. Sitäkin suurempi riski ovat tietoturvaltaan heikot ratkaisut, esimerkiksi julkisen, kaikille avoimen langattoman verkon käyttäminen, joiden vuoksi arvokas tieto voi päätyä vääriin käsiin.

Hyödyt

Tietoliikennettä kätevästi palveluna

Jätä toimivien ja tietoturvallisten tietoliikenneyhteyksien suunnittelu ja toteutus meidän vastuullemme.

Toimistojen LAN ja WLAN-verkkojen suunnittelu ja toteutus ovat monille yrityksille pakollinen paha. Kauttamme saat nämä kätevästi palveluna ilman pitkiä määräaikaisia sopimuksia.

Palveluna ostetut tietoliikenneratkaisut kattavat meillä kokonaisylläpidon sisältäen laitteet, lisenssit, vaihtolaitepalvelun, elinkaarenhallinnan sekä niihin liittyvät päivitykset, valvonnan ja teknisen tuen. Voit vikatilanteissa luottaa siihen, että Otaverkko havaitsee vian ja aloittaa korjaustyöt usein jo ennen kuin käyttäjät ehtivät edes ilmoittaa vikatilanteesta.

Jos vikatilanne on kolmannen osapuolen toteuttamassa yhteydessä, auttaa Otaverkon tekninen tuki paikallistamaan vian ja opastaa olemaan yhteydessä oikeaan tahoon säästäen käyttäjän aikaa ja auttaen vian nopeampaa korjausta.
Tietoturvalliset yhteydet
Jätä palomuurien konfiguroinnit, Zero Trust Network Access toteutusten, VPN-yhteyksien rakentamiset ja verkkosegmentoinnit ammattilaistemme harteille.
Nopea tekninen tuki
Saat suomenkielistä ja ymmärrettävää apua jopa sekunneissa suoraan Espoon Tapiolasta tai mistä ikinä työntekijämme töitä tekevätkään.
Huolettomuus
Jätä laitteiden kanssa veivaaminen muiden murheeksi. Meillä palvelu tarkoittaa sitä, että hoidamme kaiken puolestanne. Me omistamme kustannukset ja riskit, te käytätte palvelua.
Toimintavarmuus
Unohda pätkivät yhteydet ja hajoavat laitteet, me olemme paikalla ennen kuin huomaatkaan.

Näin se toimii

Toimintavarmuutta huolellisella pohjatyöllä

Toimivien yhteyksien taustalla on aina huolellinen pohjatyö suunnitteluvaiheessa sisältäen esimerkiksi verkkosegmentointien ja vierailijaverkkojen laatimisen, WLAN-kuuluvuusmittaukset sekä kaapelointikatselmukset. Saat toimintasi siis kannalta oikein mitoitetun ja kustannustehokkaan tietoliikenneratkaisun, jossa tietoturva on huomioitu alusta alkaen.

Otaverkko tuottaa tietoliikenneratkaisunsa lähtökohtaisesti avaimet käteen -palveluna omien työmenetelmiensä ja palvelukuvaustensa mukaisesti. Olemme teleoperaattoriyritys, ja tarjoamme tietoliikenneratkaisuja yritysverkkojen lisäksi aina internet-liittymistä konesaliyhteyksiin, toimintavarmuus ja tietoturva aina huomioiden.

Tiedämme mitä teemme, toteutimme Euroopan ensimmäisen gigabittisen kampusverkon jo 1990- luvulla.

Yritysverkko palveluna

Toimivan yritysverkkoratkaisun avulla varmistat, että käyttäjäsi pääsevät verkkoon ja internetiin silloin ja siellä kuin se on tarpeen. Tyypillinen toimistoverkkototeutus sisältää toimivan internet-yhteyden, palomuurin, langallisen ja langattoman verkon sekä mahdolliset suojatut yhteydet. Meillä palvelu tarkoittaa sitä, että hoidamme kaiken puolestanne aina laitteiden päivityksistä niiden elinkaarenhallintaan. Me omistamme kustannukset ja riskit, te käytätte palvelua.

Näytä tarkka sisältö
WLAN ja LAN
WLAN ja LAN eli langaton- ja langallinen lähiverkko sekä näihin liittyvät tukiasemat ja kytkimet ovat perinteisten yritysverkkojen peruspilareita. Oman tietoturvallisen sisäverkkosi lisäksi voit saada tarvittaessa myös omasta verkostasi eristetyn vierailijaverkon vieraittesi käyttöön. Lisäturvaa verkkototeutuksiin saat tarvittaessa pääsynhallinnalla tai työntekijöiden henkilökohtaisilla salasanoilla.
Palomuuripalvelu
Palomuurien rooli on suodattaa verkostanne kaikki haitallinen liikenne. Palomuuritoteutukset tehdään lähtökohtaisesti omalla asiakaskohtaisella laitteella, joka sijaitsee Otaverkon omissa konesaleissa. Palomuuripalvelu voidaan toteuttaa perinteisesti yhdellä laitteella taikka toimintavarmuutta maksimoiden kahdennettuna eli HA (High Availability) toteutuksena. Palomuurien perinteisten ominaisuuksien lisäksi voit hyödyntää toteutuksissamme uuden sukupolven Next Generation -ominaisuuksia tarpeittenne mukaan.
SD-WAN
SD-WAN tarjoaa kustannustehokkaat yhteydet yrityksille, joilla on useampi toimipiste. SD-WAN:ssa yrityksen toimipisteet yhdistetään tietoturvallisesti internet-yhteyksiä käyttäen. SD-WAN toimii internet-yhteyden ja etälaitteen avulla. Näin verkkoa voi liikuttaa juuri sinne, missä sitä milläkin hetkellä tarvitaan – oli kyseessä sitten esimerkiksi yrityksen uusi toimipiste, rakennustyömaa, auto tai messuosasto.
SSL VPN
SSL VPN antaa työntekijöillenne pääsyn yrityksenne sisäverkkoon ja sen resursseihin, esimerkiksi verkkolevyille, mistä tahansa, missä heillä on internet-yhteys käytössään.
Piilota tarkka sisältö

Internet-liittymät ja konesaliyhteydet

Pilvipalveluiden käyttö ja niiden tarjoaminen edellyttävät turvallisia ja toimintavarmoja yhteyksiä. Kaikki Otaverkon internet-liittymät ovat vakiona kahdennettuja ja palvelunestohyökkäyksiltä suodatettuja.

Näytä tarkka sisältö
DDoS-suodatus
Palvelu sisältää Otaverkon transit-operaattoreilta hankkimat palvelunestosuodatukset. Suodatuksen avulla haitallinen ja vihamielinen liikenne niin sanotusti black holataan eli ohjataan pois, jolloin se ei estä palveluidenne käyttöä.
Kahdennus
Kahdentamalla tietoliikenneratkaisusi lisäät yhteyksienne toimintavarmuutta. Tavanomaisesti kahdennus kohdistuu yleensä liiketoimintasi kriittisiin yhteyksiin. Kahdennettujen yhteyksien avulla minimoit riskin katkoille.
Piilota tarkka sisältö

Hinnoittelu

Hinnoitteluun vaikuttavat tekijät

Tietoliikenneratkaisujen hinnoitteluun vaikuttavat muun muassa työntekijämäärä, etätyötä tekevien määrä, toimistojen lukumäärä, toimistotilojen rakenne, yhteysnopeudet sekä vaadittu tietoturvan ja toimintavarmuuden taso.

Alla kuvattu kolme esimerkkiyritystä ja avattu niiden tietoliikennepalveluita sekä kustannusrakennetta. Huom. kustannukset ovat suuntaa antavia.

Yritys Pieni Oy

Noin
400
/kk
20 henkilö, 1 toimipiste
  • Palvelut päätoimipisteelle: palomuuripalvelu (dedikoitu) sekä langaton ja langallinen lähiverkko
  • *Internet-liittymä ei mukana hinnassa

Yritys PK Oy

Noin
1500
/kk
70 henkilöä, 1 päätoimipiste + kaksi pientä 5 henkilön sivutoimipistettä (tyypillinen avokonttori)
  • Palvelut päätoimipisteelle: palomuuripalvelu, langaton ja langallinen lähiverkko sekä VPN-yhteydet
  • Palvelut sivutoimipisteille: SD-WAN ja muut tarvittavat tietoliikenneyhteydet
  • *Internet-liittymä ei mukana hinnassa

Yritys Iso Oy

Noin
4700
/kk
300 henkilöä, 3 päätoimipistettä 50-75 henkilöä + kolme pientä 5 henkilön sivutoimipistettä (tyypillinen avokonttori)
  • Palvelut päätoimipisteelle: palomuuripalvelu (HA), langaton ja langallinen lähiverkko sekä VPN-yhteydet
  • Palvelut sivutoimipisteille: SD-WAN ja muut tarvittavat tietoliikenneyhteydet
  • *Internet-liittymä ei mukana hinnassa
Siirry seuraavaksi

Osaaminen