Otaverkon uudet johtoryhmän jäsenet esittelevät toisensa

Ajankohtaiset kuulumiset
Otaverkon matkassa
Janne Pihlajamäki

Jouni sanoo Jannesta:

“Olen tehnyt Jannen kanssa yhteistyötä pari vuotta ja vaikutun yhä toistuvasti hänen ammattitaidostaan ja asenteestaan asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi. Voin luottaa Jannen hoitavan oman osuutensa esimerkillisesti oli sitten kyse esimerkiksi projektista, asiakkuudenhoidosta tai sisäisestä kehitystyöstä. Jannen tapa toimia ja viestiä työssään mahdollistaa muiden keskittymisen omaan ydinosaamiseen. Erityisesti arvostan Jannessa kuitenkin suoraselkäisyyttä ja vastuunottokykyä vaikeissakin asioissa. Mielestäni Janne on konkreettinen esimerkki Otaverkon arvojen toteutumisesta käytännön tekemisessämme. Vapaa-ajalla Jannen vahva ajanhallintakyky näkyy muun muassa liikuntaharrastuksien, perheen ja liiketaloustieteen opintojen yhdistämisenä”.

Janne sanoo Jounista:

”Olen työskennellyt Jounin kanssa viimeiset vajaa kaksi vuotta vähän kuin paita ja peppu. Ainakin omasta mielestäni yhteistyömme on tänä aikana toiminut kuin rasvattu. Jouni on laaja-alaisuudellaan ja työmoraalillaan kenties rautaisin ICT-alan ammattilainen kenet tiedän. Parasta Jounissa on kuitenkin se, että hän on ihmisenä supertyyppi, pilke silmäkulmassa ja aina valmis auttamaan. Paremmasta työkaverista sopii vain unelmoida. Silloin, kun Jouni ei ole töissä, löytää hänet lenkkipolulta tai ratkomassa esimerkiksi pakohuonepelien arvoituksia.”

Lue seuraavaksi: